Ei hyvänennaika, minäkö aikuinen...

Ystävä tuossa männä viikolla pohti elämäänsä ja kummasteli miten lomaohjelmaan ovat kuin viekkaat varkaat ja väärät valtijat lipuneet löhöilyn, mässäilyn, lukemattomien päikkäreiden ja juhlimisen ja muutenkin vastuuttoman toiminnan tilalle juoksulenkit, kuntouinti, luistelu, teemakurssit, jne. Oma koulutettu arvaukseni ja tuomioni tilaan on ykskantaan ja iskua sen kummemmin pehmentelemättä vanheneminen, meistä tulee aikuisia. Se syksy kun sienestäminen ja marjastaminen ihan oikeasti alkoi kiinnostaa ja vapaaehtoisesti saaliini itse perkkasin ja valmistelin pakkaseen ja säilöntään, ei siitä häävin montaa auringonkiertoa ole. Tai se kesä kun vein omat mattoni ihan omasta tahdosta rantaan mäntysuopajuuriharhakäsittelyyn sen kansallisklassisen fiiliksen takia - brutaalimman mutta helpomman painepesurikäsittelyn sijasta. Tai herramuvvarijele se talvi kun alkoi tuntua että voisi kiinnostaa siirtää luunsa hiihtoladulle, hiihtämään, perinteistä. Ei näistä kauaa ole.

Vastaavanlaisia ajatuksia ja uusia toimintatapoja on ollut havaittavissa elämisessä yleensäkin: villaset kerrastot ja sukat tuntuvat yht'äkkiä ihan välttämättömiltä, pipo pitää olla päässä vaikka kävisi vain mutkan postilaatikolla, lähikauppaan ei tarvitse ajaa autolla, aina ei tarvitse olla oikeassa vaan voi pitää myös suunsa kiinni. Olen viime syksynä aloitetun itseohjatun juoksukoulun seurauksena alkanut nauttimaan urheilusta siksi että se tuntuu hyvältä (silloin kun se ei tunnu pahalta) ja se on minulle hyväksi, en enään urheile siksi että saisin syödä enemmän tai koska seuran lisenssi on maksettu ja näinollen pakko. Olen oppinut syömään ruokaa sopivissa määrin ja ymmärrän nyt että jos en nyt syö koko buffettia tyhjäksi niin ihan oikeasti minulle riittää jostakin ruokaa muutaman tunnin päästäkin. 

Tässä kohtaa elämää osaa arvostaa niitä sieniä ja marjoja ja naapurin omenapuun satoa pakasteessa, ne ovat terveellisiä. Puhumattakaan sen viitsimisen arvostamisesta jota vanhemmat ovat osoittaneet siinä että ovat jaksaneet raah... pakot... työnt... ohjata meitä vastentahtoisia, marisevia ja kiukuttelevia nulikoita sinne metsään vuosi vuoden jälkeen. Rispektiä! 

Retkievästystä kolmessa polvessa               ©Terhi

Lapsrakas on muuten varsinainen ja luontainen tryffelipossu, löytää parhaimmat ja kauneimmat herkkutatit maastoissa joissa itse sujuvasti kävelen aarteiden yli ja ohi. Olisiko keräilyn jalojen taitojen siirtäminen seuraavalle sukupolvelle nyt helpompaa ja kohde vastaanottavaisempi, vai liekkö tiedonsiirto suoritettu jo äidinmaidossa.

Samaan aikuistumissyssyyn menevät täysjyväleipä ja -pasta, ruisleipä, kaurapuuro, keitetyt/höyrytetyt porkkanat (ilman voita), kävelykengät, sekä suoliston toimintaa edistävät siemenet.

Ja arvatkaapa miten minut ällyytettiin lapsena syömään sieniä... nii-iin, net oli piilotettu Lihapulliin. Terveisiä vaan Kierinkiin :)

Joko sinä olet aikuinen vai pullaatko vastaan? Ja missä noin iässä tuon tilan saavutit?