Ei mittään tolokkua ja Markku Aro

Lapsrakas kävi viikottaiseen tapaan Oulun Tähtisirkuksen sirkuskoulussa Sunnuntaina. Käytin tuon tunteroisen omaan hyvään, kävin kävelyllä ilman paineita sykkeen nostamiseen, kalorien polttamiseen tahi hien nostamiseen. Lunta satoi ihan ihan vaikka kuinka paljon ja kuorrutti minut hetkessä valkoisen hötön peittoon. Kävelin siis hiljakseen sirkuskoulun pihasta, Oulussa, Värtössä, Värtöntiellä, kun tyytyväisen rauhallinen ja herttaisen välinpitämätön olotila muuttui ihmetykseksi: tuon yhden tieosuuden Värtöntie (päiväkodin nurkilta) - Oulunsuunkuja -varrella oli edustettuina sellainen rakennustapojen ja tyylien kirjo että eipä muualla... Oli oletettavasti alkuperäistä n. 1950-60 -lukuista puutaloa idylleine pihapiirineen, -70 -lukuista tasakattoista tiilitaloa, -80 -lukuista rypylätiilitaloa, -90 luvulla tehtyjä kartanokopioita, - 00 luvun asuntomessutyyppitaloja, kourallinen tyypittömiä ratkaisuja, sekä erinäinen valikoima elementtikerrostaloja ja rivareita kaikilta em. vuosikymmeniltä. Mahtui joukkoon myös yksi mansardikattoinen puutalokin. Lautaa, hirttä, tiiliä, mineriittiä, rappausta, harkkoa ja peltiä.
 
Värikirjo oli vähintääkin yhtä vaikuttava: punamultaa, keltaisen ja sinisen eri sävyjä, tiileissä valkoista, punaista, ruskeaa ja sinappikakkaa, harmaa, siniharmaa, sini-punainen, ruskea, beige, keseisimmät suloiset pastellit, kerrostalojen harmaata pintaa tehostivat kirkkaat keltainen, punainen, sininen ja vihreä.

Kaikki tämä 1,234 m matkalla, kahdessa korttelissa.

Järjestystä, standardia ja kaavaa vaativa ja vaaliva oletusarvoistusmieleni ihmetteli ja kummasteli, että eikö tähän nyt herrajjestas ole kukaan tehnyt mitään julkisivuohjeistusta, minkä mukaan aluetta olisi alettu kehittämään. No ei ilmeisesti tai sitten tienoon rakentajat ovat kauheita kapinnallisia kaikki tyynni. Parahultaisesti asiaa hikoiltuaan, mieleni tuli tulokseen että mitä tuota hikoilee, siinä on koti kodin vieressä. oma helmi kullekin, turvapaikka ja lämmin liesi. Tilkkutäkki jossa jokainen riepale pitää kokonaisuutta kasassa.

Kuva Strawberry Patchers

Loppukaneettina Markku Aron tulkitsemana "Anna kaikkien kukkien kukkia" vuodelta 1974. Hyvä vuosi, muutimme Raahessa isän rakentamaan, julkisivun sanelemana tasa tai ns. pulpettikattoiseen taloon. Sanelu oli huono, minkä kirvesmieskin osasi ennustaa kieltäytyessään moisen rakentamisesta. Tuli vesi läpi, katon modifiointi harjalliseksi maksoi melkein yhtä paljon kuin talon rakentaminen. 

P.s. Miten se muuten onkin kun mennessä ihan selvästi lumi tulee vastaan, ei siis laskeudu pystysuoraan taivaista ja tullessa, kun suunta on päinvastainen, lumi tulee edelleenkin vastaan, ei takaa, mitä tämä on, kysyn vaan.

Suomen armeijan opissa "Syöminen ei ole nautinto!"

Ketunhännän kokoiset lumihiutaleet putoilevat hiljalleen maahan kun mussutan maankuulua sotkun munkkia Sodankylän jääkäriprikaatin pihalla. 15 asteen pakkanen jähmettää munkkirasvat heti kun se mobiilisotkusta ulos tarjotaan, mutta integroituna suussa kuumaan kahviin, ihan hyvää, ei niin hyvää kuin Tuomenkukassa, mutta ihan hyvää. - Tuomenkukan munkit uhkaavat muuten jäädä tulevina kesinä saamatta, kiitos Oulun kaupungin haluttomuuden remontoida omistamiaan tiloja soveliaiksi noiden herkkujen valmistamiselle. Hävetkää sanon minä! Minä siirrään asiakkuuteni sinne minne munkit muuttavat vaikka mitä paakkelssia tulisi tilalle, niih! - Mutta takaisin Sodankylään.

Ranskan Grande Armée eväsretkellä venäjällä
Orange Maurice Henri (1868-1916)

"Kuulloos pyyyhää vaaaalaaaa..." kaikuu ämyreistä esilaulajan hieman jännityneen tenorin johdolla, tanssahtelen virren tahtiin munkkini ja kahvini kanssa jotta varpaat ei koe munkkirasvan kohtaloa ja totean että kyllä tämä on ensimmäinen tätä laatua tilaisuus minulle. Valtio tarkkasi valatilaisuutta seuraamaan tulleille omaisille ja läheisille hernerokkalounaan ja se oli hyvää, erinomaisen hyvää. Ihmettelin ruan äärellä ääneen miksi muutamat varusmiehet istuivat (pikaisesti arvioiden he joiden äiti ei istunut samassa pöydässä) ruokapöydässä ulkotakit päällä, Nuorimies perhepiiristä kertoi kertoi ensimmäisen päivän opetuksen armeijan leivissä "Käsky numero 1. Syöminen ei ole nautinto, se on suoritus!" Jos ylipäätään ruoan äärelle kerkeät ja sen häthätää saat ääntä kohden lapioitua, niin ainakaan et kerkeä takkia riisua, lakki sentään lentää päästä jo ovella. 

Kyllä nyt huolettaa, miten se armeija marssii jos ei ole massut täynnä! Kyllä ei ole minun paikka tämä instituutio, viettäisin varmaan kokolailla paljon aikaa arestirappusilla, sieluni silmin näen jo äkikseltään miettimisharjoituksiin johtavia tilanteita muutaman "Eläpä tuu väläkky siihen karjumaan kun minulla on potun syönti kesken, mee hakemaan kuppi kahavia, tuo samalla pippurimylly ja kävellään sitten yhdessä takasin huoneelle ja otetaan tirsat!"

Tuovatko armeijamuistot veden kielelle?

Mamma mia, mitkä pullat!

Viikonloppuna tuli erään lukijan kanssa puhe Lihapullista -kuinkas muutenkaan - ja blogista. Laura mainitsi Siken ihanat lihapullat ja muistin että onhan näitäkin pyöritelty. Alla siis ihanan ihana resähti italialais-tyyppisille Lihapullille jonka Sikke Sumari on julkaissut sivuillaan. Itse olen ohjeen löytänyt alunperin jostain muualta mutta en muista enään mistä ja koska en osaa - viitsi - kerätä ohjeita talteen, tuppaavat unohtumaan. Mutta tässä siis elämälle tarkoitusta. Ja jos et tykkää rusinoista ruassa, niin elä jätä niitä kuitenkaan pois, tulet yllättymään :) Elä rohkeasti. Olen tehnyt näitä pullukaisia fondue-juustoon dipattavaksi, mutta maku jää vähän sen voimakkaiden aromien jalkoihin. Parasta issesseen, pastan tai vaikka suupalana miniluumutomaatin tai oliivin kanssa tikutettuna. Voi mahoton!

2 siivua pehmeää valkoista leipää (poista kuori)
tilkka vettä
600 g jauhelihaa
1 nippu sileälehtistä persiljaa pieneksi hakattuna
2 kananmunaa
120 g parmesaania raastettuna (osta pala aitoa parmesaania ja raasta kotona)
3-4 valkosipulin kynttä pilkottuna
suolaa ja mustapippuria myllystä
50 g rusinoita ja
50 g pinjansiemeniä
vehnäjauhoja

Paistamiseen:
reilu loraus Olivado avokadoöljyä ja loraus Olivado oliiviöljyä

Kastike:
reilu loraus Olivado oliiviöljyä
1 sipuli pilkottuna
500 g erittäin kypsiä tomaatteja kaltattuina tai pari purkillista italialaisia purkkitomaatteja
50 g tomaattisosetta
suolaa ja mustapippuria myllystä

Liota leipä pehmeäksi tilkkasessa vettä. Sekoita liha, leipä, persilja, kananmunat, parmesaani, valkosipuli, suola ja pippuri isossa astiassa notkeaksi taikinaksi -- käytä hommaan käsiäsi.
Lisää pinjansiemenet ja rusinat ja anna taikinan levähtää sillä aikaa kun teet kastikkeen.
Kuullota pilkottu sipuli kullankeltaiseksi oliiviöljyssä toisessa pannussa. Lisää kaltatut tomaatit ja mausta tomaattisoseella, suolalla ja pippurilla. Keitä 15 – 20 minuuttia ja lisää sitten lihapullat -- keitä vielä kymmenisen minuuttia.
Tee taikinasta lihapullia ja “puuteroi” ne vehnäjauhoilla kevyesti (tämä pitää pullat mehevinä). Paista pullat pannussa reilussa öljyseoksessa ja kumoa ne kastikkeeseen ja keitä vielä kymmenisen minuuttia.

Lihapullien paras kaveri

Marinoidut punasipulit            ©Terhi

Se on jännää miten jotkut asiat tai teemat putkahtavat esiin moneen kertaan odottamattomissa yhteyksissä ja paikoissa joilla ei ole välttämättä niihin asioihin varsinaisesti mitään yhteyttä. Mitä tässä nyt yritän sanoa on kun esimerkiksi kiinnität syystä tai toisesta huomion johonkin tyyppiin lets say vaikka autokatsastuspaikassa, niin annappa olla se sama tyyppi kävelee kohta vastaan kirjastossa, jonottaa samalla kalatiskillä, pyöräilee lenkillä koiran kanssa ohitse. Tai kun itse olet raskaana, niin tuntuu että näköpiirissä, kaikkien puheissa, lehdissä, TV:ssa, elokuvissa KAIKKI ovat raskaana tai yrittävät olla tai toipuvat olemisesta ja menetyksestä. Virittyyko sitä vastaanottamaan vain tietynlaista ja -aiheista signaalia, mistä tämä johtuu, jonkun pitäisi tutkia.

Pari viikkoa sitten viisi vanhaa opiskelutoveria tupsahti vaikutuspiiriini muutaman päivän sisällä. Aloitettiin yhdessä 1993 Oulun yliopistolla, opiskeltiin yhdessä ja erikseen ja osa valmistui osa ei, tiet erosivat, mutta nyt yht'äkkiä, tups vaan, erään tapasin uimahallissa, toisesta luin lehdestä, kolmas ilmestyi ystävän kautta Facebookin newsfeediin, neljännen näin baarissa ja viidennen liikennevaloissa. Ja kenestäkään heistä en ollut ennen tätä kuullut 15 vuoteen. Kohtaloko meitä yhteen saattelee...

Ja jatkuu, Keskiviikkona kävin kokemassa ystäväni Jannen uuden Fat Rooster kitchen & catering paikan josta jo Loikkaripullat sivulla mainitsinkin. Janne oli kumppaneineen tehnyt ihan mahottoman hyvää marinoitua punasipulia jota ilolla Lihapullien (!) kanssa siellä nautin. No, eilen oli oppilaitoksen salaattipöydässä tarjolla vähintäänkin yhtä hyvän näköistä marinoitua punasipulia jota sitten ihan reilusti annostelin lautaselleni, mutta voi änkeröinen sitä pettymystä, kitkerä ja väkevä maku joka jääpiikin tavoin työntyi suusta kitalaen kautta nenäonteloihin ja aivojen siihen osaan joka auttaa muodostamaan sanan YÄK! Pikainen yhteydenotto mestariin ja tässä meille kaikille iloksi ja onneksi

Jannen marinointu punasipuli (ohjeelliset mitat lisännyt Terhi)

500 g punasipulia
2 rkl sokeria
2 tl suolaa
5 rkl valkoista balsamicoetikkaa
1 rkl hunajaa

Suikaloi punasipulit ohuiksi renkaiksi. Sirottele päälle sokeri, suola ja vaalea balsamicoetikka. Painele pottunuijalla sipuleita niin kitkeryys lähtee pois. Sekoittele muutaman kerran marinoinnin aikana, tunnin jälkeen hyvä - tässä vaiheessa lisäsin tuon hunajan - kolmen tunnin jälkeen parasta, seuraavanakin päivänä vielä maistuu.Mausteiden määräiä kannattaa testailla, mikä omaan suuhun parhaiten sopii.
Ihan herkkua Lihapullien kanssa :)